Kun painaa kahta työtä niin pakostakin välillä miettii, että mitä on normaali elämä ja onko normaalia elämää? Vai onko vaan jokaisella tapa elää erilailla. Onko meille annettu joku muotti päähän että aamulla töihin, sitten kotia ja harrastusten pariin tai rauhallista koti-iltaa viettämään. Luulen että on, meille on annettu mielikuva että tavallinen elämä on sitä, että keritään harrastaa, mahdollisesti matkustella. Mutta tavallista elämää on myös se, että työpäivä kestää aamu kuudesta ilta yhdeksään, seitsemän päivää viikossa,ei vapaita. Se ei ole parempaa tai huompaa elämää kuin se ”normielämä”, mutta myös se on normaalia elämää. Ymmärrättekö 🙂
Välillä pitää itseään ihan hulluna. Mutta kun miettii vaihtoehdot mitä elämä voisi olla niin no way, en vaihtaisi näitä kuutamolla laitumella nenä jäässä vietettyjä iltoja niihin tv:n katselu iltoihin. Se ei vaan sovi minulle. On onni ja rikkaus että olemme erilaisia, kauheata jos jokainen hullu paahtaisi pää punaisena töitä. Ei sekään ihan terveen maailman merkki olisi, luojalle siis kiitos tästä erilaisuudesta. Tästä päästäänkin siihen että me ihmiset hyväksyisimme toistemme erilaisuuden. Itse olen tehnyt paljon sen kanssa töitä, ja voin katsoa ja puhua ääneenkin siskoistani. Heillä on ”normaali” (heh) elämä, ja jossain vaiheessa välillä oikein suututti kun he viestittelivät että lähdetään mökille, lähdetään reissuun, mennään ravintolaan, mennään jumppaan jne yms. Mutta kun asiaa työstää mielessään, niin enään se ei haittaa yhtään, vallan hyvin olisin itse voinut valita samanlaisen elämän. Elämä on vaan valintoja, valitsen tienpuolen, valitsen kadun mitä kulkea, ja sen valinnan tekee jokainen itse. Kun sen tekee vain ja ainoastaan omalla sydämellä, niin siitä elämästä saa sen itselleen normaalin elämän. Ja jopa nauttii siitä elämästä, vaikka se välillä potkii meitä päähän, pienesti.
Hyväksytään siis jokaisen tapa elää täällä, ei moitita toisia, ei arvostella ja puhuta pahaa. Kun jakaa rakkautta ympärilleen niin saa sen monin kertaisena takaisin <3
